28.2.2012

Makuuhuone

Tänään sain väliseinän kylpyhuoneen ja makuuhuoneen välille. Lisäksi tapetoin jälkimmäisen.
Listat kuitenki puuttuvat vielä.

Laitoin kuvaa varten pienen palan listaa seinää vasten, josta voi hahmottaa minkälainen lopputulos tulee olemaan.

27.2.2012

Nukkekotiprojekti

Viikonloppuna en saanut oikein mitään aikaiseksi nukkekodissani. Materiaalivarastot saivat kuitenkin roiman lisäyksen, joten kädet syyhyävät jo tekemään uutta.

Koska, kovinkaan paljoa uutta ei tosiaan ole tapahtunut, ajattelin laittaa kuvan nukkekodistani kokonaisuudessaan. Kyseessä on siis vanha seinään kiinnitettävä kaappi.


Alakerrassa, vasemmalla on vasta alkutekijöissä oleva keittiö ja sen vieressä olohuone sekä eteinen. Yläkerrassa on vielä vain aula, mutta sen viereen on tarkoitus tulla makuuhuone sekä wc/kylpyhuone. Ajatuksena oli myös tehdä pieni sauna, mutta saa nähdä jääkö siihen tilaa kun huoneet ovat nyt jo melko pieniä.

25.2.2012

Makeaa massailua

Hyvää viikonloppua kaikille!

Taloprojektini on nyt ollut hieman seisahduksissa, sillä väliseiniin käyttämäni levy loppui kesken. Tarkoitus olisi siis lähteä tänään metsästämään lisää tarvikkeita.

Olen kuitenkin saanut muuta mukavaa aikaiseksi: vaahtokarkkeja grillivartaissa.
Vaahtokarkit ja lautasen tein cernit-massasta ja tikut ohuesta rautalangasta.

23.2.2012

Yläkerran aula ja muutama huonekalu

Jaksoin vihdoin kyhätä yläkerran aulaan väliseinän. Tapetointi meni vähän nuhjuiseksi, joten pitää ehkä paikata laittamalla kulmiin listat. Tappettikin meinasi loppua, joten vasemmalla seinällä on pystysuorat raidat. No onneksi sitä ei heti huomaa!



Alla on jakkara ja kaappi, jotka voisivat sopia olohuoneen sohvan kanssa yhteen. Saa nähdä mihin lopulta päätyvät. Kaapin oviin kaiversin ja maalasin kukat, mutta nupit puuttuvat vielä. Ajattelin ensin, että oviin voisi laittaa saranat, mutta totesin että on turha edes lähteä kokeilemaan. Tuskin ovia edes pitäisi auki. Ehkä valesaranat kävisivät paremmin.

22.2.2012

Pientä muovailua

Kaapin pohjalta löytyi cernit-massaa, joten päätin kokeilla vähän siipiäni.

Tässä tulos:

Kahvipannu, jonka maalasin jälkeenpäin metallinvärisellä maalilla.

Täytekakkuja ruuskoristeilla.

Sekä viimeiseksi cupcakesejä. Mietin, että näihin voisi vielä askarrella muffinsivuoat.

21.2.2012

Ensimmäinen postaus

Olen parikymppinen naisenalku pääkaupunkiseudulta, joka on hiljattain hurahtanut nukkekoteihin. Ostin vanhan kaksikerroksisen hyllyn johon olen nyt alkanut rakentamaan "harjoitustaloani". Pyrin tekemään huonekalut ja tavarat nukkekotiin itse.
Toiveissa olisi joskus tulevaisuudessa suunnitella ja rakentaa ihan alusta asti oma nukkekoti.

Pitemmittä puheitta esittelen hieman edistymistäni.


Olohuoneen alku näyttää tältä. Asettelin tavarat vain kuvaa varten, joten suurin osa tavaroista tuskin jää lopullisesti tänne. Tuo sohva onnistui kyllä mielestäni erittäin hyvin näin aloittelijalta.



Tässä on eteinen, josta menee portaat yläkertaan. Portaat jäi vähän harmittamaan, mutta tietääpähän ensi kerralla mitä ei kannata tehdä!